”Olemme tulleet tänne omilla jaloilla tai rollaattorilla. Näkö toimii ja muisti pelaa niin, että muistimme, että kerho alkaa.”
Alkamassa on Kultakerho, 63 vuotta toiminut Jyränkölän vanhin kerho. Kaikki sen jäsenet ovat yli 65-vuotiaita. Toini Laitinen on vetänyt kerhoa 55 vuotta.
Isoja vuosia.
Ennakkoluuloja ja syntisyyttä
”Kultaisen iän kerhon” perusti Jyränkölän toiminnanjohtaja Maire Salomaa vuonna 1950. Kun hän muutti Yhdysvaltoihin, siirtyi kerho nuoren Toini Laitisen johdettavaksi. Hän oli opiskellut Heinolan seminaarissa vuodet 1947-51 ja tutustunut sitä kautta suurhyväntekijä Helena Syrjälään.
”Kerho tuli ikään kuin syliin, enkä heti tajunnut, mihin ryhdyin. Eläkeläisille tarkoitettuja kirjojakaan ei ollut, vaan ne piti itse sovittaa. Jätin muiden kerhojen vetämisen sikseen, kun tämä kerho vain kasvoi ja kasvoi. Varsinkin juhlasalin valmistuminen 50 vuotta sitten lisäsi kerholaisten määrää.”
Kerhon alkuaikoja leimasivat ennakkoluulot. Luultiin, että ikäihmiset saavat liikunnasta sydänkohtauksen – tai murtavat luunsa. Tukholman-matkalle piti ottaa mukaan terveyssisar vanhusten vointia varmistamaan.
”Kirkon taholta taas sanottiin, että olimme syntisiä, kun perustimme tanssikerhon.”
Ilmeisesti sanaa ”voimaantua” ei ollut tuolloin vielä keksitty.
Vetoisesta ullakosta vanhustenkodin lämpöön
Kultakerho toimii nykyisin lähinnä keskiviikkotapaamisten merkeissä. Näihin Toini Laitinen laatii ohjelman. Aiemmin toiminta oli kattavampaa, ja Toini Laitista voikin hyvällä syyllä pitää valtakunnallisena pioneerina vanhusten aktivoinnin kehittämisessä. Minkä tahansa toiminnan hän on aloittanut, se on laajentunut ja rönsyillyt.
”Matkat eri puolille Eurooppaa, kuntokurssit ja muu liikunta, kuorot ja näytelmät, terveyskasvatus... Kultakerho on ollut puunrunko, josta on lähtenyt monia toimintoja.”
Jyränkölän vanhustenkoti perustettiin 50 vuotta sitten, ja sitä käytiin kaukaakin ihmettelemässä. Monet sen asukkaat olivat tulleet kylmistä ja vetoisista ullakkohuoneista, ja moderni asunto oli heille kuin taivaan lahja. Sen ajan ajattelun mukaan vanhustenkodin asukkaat osallistuivat ruoanlaittoon ja käsitöiden tekemiseen.
”Paistoimme piirakoita, kuorimme perunoita, kudoimme myyntiin mattoja kangaspuilla. Syrjälä oli oikea vanhan ajan tupa, jossa oli kodikasta läheisyyttä ja paljon puhetta. Asuimme itsekin vanhustenkodin tiloissa, ja usein kodin asukkaat kävivät meilläkin vierailulla.”
Elämä oli Jyränkölä
Toini Laitinen sai tuntumaa setlementtiliikkeeseen jo lapsuudessan, Kotkan Toukolassa. Avioiduttuaan Tuure Laitisen kanssa hän työskenteli jonkin aikaa Lahden Harjulassa, kunnes pariskunta tuli töihin Jyränkölään.
”Olimme Tuuren kanssa hyvä työpari. Meillä oli työintoa, ja toimme esille setlementtityön perusideaa. Tute oli humaani, jalat maassa ja touhutippa nenän päässä. ”
Työtunnit eivät riittäneet, vaan vielä iltaisin Toini Laitinen suunnitteli ohjelmistoa ja teki opetusaineistoa. Tuure Laitinen onkin todennut, että ”elämä oli Jyränkölä”.
Jyränkölä on aina toiminut siltojen rakentajana, ainakin kirkon ja työväestön välillä.
”Ei elämä ole vain ankarasti säädeltyä uskonnollista elämää, vaan myös arjen pyhittämistä. Arkipäivän toimintojen kautta voi eräällä lailla olla kristitty.”
Toini Laitinen jäi eläkkeelle vuonna 1990, mutta on jatkanut Kultakerhon kanssa sen jälkeenkin. Kuinka yhdeksääkymppiä lähestyvä Toini Laitinen vielä jaksaa tehdä töitä Kultakerhon hyväksi?
”Ehkä tämä on minun karmallinen tehtäväni. Olen niin iloinen, että olen vielä näin hyvässä fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa. Tässä on vastaus eräästä runosta: kiitollisena haluan olla antamassa niin kauan kuin voimia riittää.”
28.1.2014