Tällaiset hetket tuovat iloa ja ovat mieleenpainuvia


Elvi (Saarnikodista) ja Onni (palvelutalosta) viettivät timanttihääkaffet 4.9.2016 yhdessä lastensa ja kummilastensa sekä ystäväpariskuntien ja ystävien kanssa. Tilaisuus käynnistyi tervetuliasmaljoilla häävalssin soidessa, jonka jälkeen viisi vierasta kertoi omakohtaisia tarinoita 60 vuotta sitten vietetyistä häistä. Häät vietettiin Elvin kotitalossa Lahdenpäässä Kousankylässä 28.7.1956.

Pari vihittiin Elvin kutoman vihkiryijyn päällä talon pihalla, ruokailu oli järjestetty talon tupaan ja vierashuoneisiin. Häävalssi tanssittiin parahiksi valmistuneen navetan vintillä, missä musiikista vastasi haitaristi Pentti Passi.

Timanttimuisteloissa tuli esille monia hauskoja ja mieleenpainuvia tarinoita.

Vieraista yksi pariskunta oli tavannut toisensa ensimmäisen kerran näissä häissä. Tanssit kestivät aamutunneille. Jo pelkästään vieraiden häämatkoihin liittyi runsaasti tarinoita, jotka antoivat paljon tietoa 60 vuoden takaisesta elämästä. Aila kertoi saapuneensa häihin siskonsa kanssa ensin pyörillä muutaman kilometrin järven rantaan, sieltä soutaen järven yli Kankaan rantaan, ja edelleen kävellen viitisen kilometriä Lahdenpäähän Elvi serkun häihin. Luonnollisesti aamutunneilla käynnistyi paluumatka samaa reittiä. Sulhasen puolelta nuoret ja häävieraat saapuivat kahdella kuorma-autolla Hartolasta. Sen aikaisissa kuljetuskuorma-autoissa oli toki katto ja penkit. Näin matkanteko sujui leppoisasti. Morsiamen nuorien setien matkanteossa oli myös omia haasteita, kun ensin piti uida järven yli hakemaan venettä, jotta voi jälleen pukeutua juhlaan ja soudella Kankaan suuntaan.

Muistelojen jälkeen timanttipariskunta leikkasi hääkakun asianmukaisin seremonioin. Kahvittelun teemana olivat kunkin omat häät, joiden tarinoita jaettiin sen aikaisen musiikin virkistäessä muistoja. Tunnelma oli hilpeä ja keskustelu polveili menneistä häistä mahdollisiin tuleviin.

'Tällaiset hetket tuovat iloa ja ovat mieleenpainuvia', sanoi timanttisulhanen, joka hakee muistisairaan puolisonsa päivittäin luokseen. Elvi on asunut Saarnikodissa vuodesta 2012 ja Onni palvelutalo Kunniakonsulin palveluasunnossa vuodesta 2013.

Tekstin kirjoitti timanttipariskunnan tytär Päivikki.

29.9.2016