Asiakas keskiössä ei voi mennä pahasti pieleen

VirtaaTyöstä etsii polkuja myös välityömarkkinoilta

”Mielestäni tämä työ on pähkinänkuoressa ihmisten kohtaamista ja heidän kanssaan asioiden jakamista. Yhdessä mietitään, mitkä jutut palvelisivat juuri häntä tässä nykyisessä elämäntilanteessa. Tietenkin tämä työ on osaltaan aika hankalaakin, mutta kun muistaa pitää aina asiakkaan keskiössä, niin silloin ei voi pahasti mennä pieleen.”

Jyränkölän VirtaaTyöstä-projektiohjaaja Teemu Rantala etsii välityömarkkinatyöpaikkoja kaupungin eri hallintokunnista luovasti ja innovatiivisesti yhteistyössä kaupungin esimiesten kanssa. Samalla hänen toimenkuvassaan korostuu työhönvalmennuksellinen työote asiakastyössä ja työyhteisön jäsenten ohjaus erilaisten asiakkaiden kohtaamiseen.

Rantala tuli nykyiseen työhönsä reilu vuosi sitten, eikä hän tiennyt yhtään mitä kaikkea työhön kuuluu. ”Paljon olen kohdannut erilaisia ihmisiä ja yhdessä on pohdittu ja toteutettu asioita, mutta epäonnistumisiakin on sattunut. Seinä on noussut vastaan syystä tai toisesta, kaikkeen kun ei kuitenkaan itse voi aina vaikuttaa. Esteinä ovat saattaneet olla esim. tiukat ennakkoluulot tai kielteinen asenne työllistämistä kohtaan.”

Kaupungin työkenttään ja eri hallintokuntiin tutustuessaan Rantalalle saattaa välillä aueta uusia ja yllättäviäkin mahdollisuuksia, mutta välillä hän miettii sitä, kuinka hidas koneisto siellä päässä oikein on, ja kuinka hän voisi parhaiten viedä asiaansa eteenpäin.

”On tärkeää muistaa, että Heinolan kaupungissa on jo nyt paljon hyviä ja toimivia malleja työllistämiseen liittyen. Tietenkin aina on parantamisen varaa ja syytä pyrkiä parempaan ja tehokkaampaan, jotta palvelumme pysyisivät hyvällä tasolla myös tulevina vuosina.”

Rantalan mukaan yksi tärkeimmistä asioista on se, että kaikki toimijat tekevät työtään yhdessä, yhteisen hyvän puolesta. ”Kun me tiedämme ja tunnemme toisemme, on helpompaa löytää asiakkaille jatkopolkuja, ja silloin päästään oikeasti asioissa eteenpäin. Ei tässä mitään pyörää uudelleen keksitä, työllistämistä on tehty Heinolassa jo pitkään.”

Työttömyys aiheena koskettaa useita heinolalaisia, koska työpaikat ovat vähentyneet viime vuosien aikana. ”Mielestäni suurta osaa tässä suhteellisen haastavassa työllistämistilanteessa näytteleekin asiakkaan oma aktiivisuus selvitellä asioitaan ja työmahdollisuuksiaan.”

Välityömarkkinoilla tarjotaan työtä asiakaslähtöisesti työkokeilujen ja palkkatuen kautta. Samalla työhönvalmentaja tukee ja ohjaa työssä sekä työjakson jälkeen muualle sijoittumisessa.

Konkreettinen sijoituskartta

Heinolan kaupungin työllisyyskoordinaattori Tero Auvisen mukaan Rantalan työn tärkein näkyvä tulos tulee olemaan konkreettinen sijoituskartta, jonka avulla eri toimenpiteisiin tulevia asiakkaita voidaan ohjata nykyistä helpommin.

”Asiakkaille räätälöidään paikkoja heidän erityistarpeidensa mukaan. VirtaaTyöstä helpottaa tässä esimiesten työskentelyä. Sen puitteissa asiakkaita perehdytetään ja sisäänajetaan. Myös arvioiden ja palautteen kokoaminen on tärkeää kun lähettäjätaholla ei välttämättä ole resursseja seurata asiakkaan onnistumista.”

Sadat saaneet mahdollisuuden

Jyränkölällä on ollut tuettua työllistämistoimintaa jo vuodesta 1998. Nykyinen Virtaa Työstä –projekti saa vuodelle 2015 Hämeen ELY-keskuksen myöntämää työllisyyspoliittista avustusta 113 400 €. Sitä käytetään mm. kolmen projektityöntekijän palkkaamiseen ja työjaksolla olevien pienimuotoisiin koulutuksiin. Optio rahoituksesta on myös vuodelle 2016. Rahoitus on osittain 75-prosenttista. Heinolan kaupunki tukee projektia tänäkin vuonna 20 000 €:lla ja Jyränkölä omarahoitusosuudella. Kaupungin avustus sekä omarahoitusosuus ovat mahdollistaneet projektin laajenemisen tähän mittakaavaan.

TE–toimisto ja Itä–Hämeen työvoiman palvelukeskus ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita ja sitä kautta hakeutuu n. 70 % työjaksoille. VirtaaTyöstä -projekti on tarjonnut vuonna 2014 työ- ja oppimisjaksoja Jyränkölän eri toimipisteissä yhteensä 111 pitkäaikaistyöttömälle, osatyökykyiselle, opiskelijalle, työssäoppijalle ja kuntouttavassa työtoiminnassa olevalle. Kaupungille suunnattuja työjaksoja projektin kautta on järjestynyt suoraan seitsemälle henkilölle yhteistyösopimuksen kautta ja välillisesti useampiakin asiakkuuspolkuja yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

Projekti on onnistunut jatkotyöllistämisessä hyvin. Peräti 70 prosentilla projektista lähteneillä on jatkosuunnitelma eteenpäin mm. avoimille työmarkkinoille, palkkatukityöhön tai koulutuksiin. Tästä Jyränkölä on saanut TE-toimistolta kiitosta.

”Tuloksellista ja merkityksellistä”

Jyränkölän Setlementti on vuosien saatossa tarjonnut Hämeen TE-toimiston ja TYP:n asiakkaille paljon työkokeilu- ja palkkatukipaikkoja sekä tukea jatkosuunnitelmien tekemisessä. ”VirtaaTyöstä -hankkeen ja työllistämisen Jyränkölän eri toimipisteisiin olemme nähneet erittäin tulokselliseksi ja merkitykselliseksi asiakkaiden työllistymisen ja elämänhallinnankin kannalta”, sanoo Hämeen TE-toimiston asiantuntija Riitta Hirvonen-Lankisch.

Monipuolinen tehtävävalikoima ja kokeilumahdollisuudet eri ammateissa sekä ohjaajien tuki ja jatkopolutus ovat olleet ensiarvoisen tärkeitä. Niin nuoret kuin vähän vanhemmatkin ovat saaneet apua myös opiskelujen suunnittelussa.

”Hankkeen yhteistyö kaupungin kanssa tuottaa toivottavasti enemmän konkreettisia mahdollisuuksia asiakkaillemme ja uusia työkokeilu- ja palkkatukipaikkoja.” Hirvonen-Lankisch kiittelee Jyränkölän tekemää maahanmuuttajatyötä ensiarvoisen tärkeäksi. Niin kotoutumisvaiheessa kuin sen jälkeenkin maahanmuuttajataustaisille asiakkaille on avautunut jatkopolkuja eteenpäin, niin koulutukseen kuin työhönkin. Työkokeilut ovat auttaneet ammatinvalinnassa ja suomen kielen taito, itseluottamus ja kulttuurintuntemus ovat kehittyneet.

Lisätietoja:

Työllistämistoiminta, VirtaaTyöstä -projekti, Siltakatu 11, Heinola

Projektipäällikkö Kati Hämäläinen, 050 324 8328

Projektiohjaaja Sari Virtanen, 044 797 2453

Projektiohjaaja Teemu Rantala, 044 797 2466

2.12.2014