Tarinoita Jyränkölästä


RoHeVa jatkaa VirtaaTyöstä-projektin jalanjäljissä
Jyränkölässä vuoden alussa alkaneessa RoHeVa-projektissa UudenTyönEtsijänä on aloittanut Jouni Kantonen. Lue mitä Jouni kertoo uudesta työstään ja mietteitä työllistämisestä ylipäänsä.
Osallistuminen pitää virkeänä
Jyränkölän palvelutaloilla aktiivisesti erilaista viriketoimintaa järjestävä Eila Nieminen kertoo yhteisöllisistä laulu- ja pelituokioista.


Tällaiset hetket tuovat iloa ja ovat mieleenpainuvia
Elvi ja Onni muistelivat yhteistä taivaltaan Timanttihääpäivän merkeissä.



''Musiikin ilo tarttuu''
Heinolan kansalaisopiston uutena musiikin vastuupettajana aloittanut Paavo Hako kertoo ensitunnelmistaan ja tähänastisesta urastaan.  


Äidin ei tarvinnut kuolla yksin
Merja Matilainen kertoo omaisen näkemyksen Jyränkölän saattohoidon vapaaehtoistyöstä.


Kansalaisopisto - perustehtävän äärellä
Heinolan kansalaisopiston lukuvuosi on hädin tuskin ehtinyt päättyä, kun tulevaa lukuvuotta jo viimeistellään täydellä vauhdilla. Lue lisää menneestä ja tulevasta tästä katsauksesta. 

Jyränkölästä eväitä uuteen ammattiin

Merkonomiksi opiskelevat Sari Hyytiäinen-Kinnunen ja Katri Toivonen kertovat harjoittelujaksostaan Jyränkölän Setlementissä ja siitä, kuinka he tänne oikein päätyivätkään.

Aidoilla työtehtävillä kohti aitoja työmarkkinoita
Jyränkölässä vuodesta 2014 saakka viihtynyt Markus Välimäki kertoo ajastaan Mediapajalla ja pohtii tulevaisuuttaan.  


Jyränkölän mukana kasvanut
Jyränkölässä on käynnissä suuri muutos; pitkään talossa ollut talouspäällikkö Marja Kallio on jäämässä eläkkeelle ja talouden vetovastuu on siirtymässä hänen seuraajalleen Pirita Tjurinille.

Erään aikakauden loppu
Heinolan kansalaisopistossa eletään jännittäviä aikoja; musiikin vastuuopettaja Anne Sorjanen on jäämässä eläkkeelle. Pitkän historian Jyränkölässä omaava Anne kertoo harrastuksistaan ja työstään.

''Vapaaehtoistyö antaa enemmän kuin ottaa''
Tuttavantuvan vapaaehtoistyön kurssilta viime syksynä valmistuneet Tuula Korhonen ja Aarre Ylönen kertovat näkemyksiään vapaaehtoistyöstä.

Asukaslähtöistä isännöintiä
Jyränkölän isännöitsijänä työskennellyt Sisko Björk jää eläkkeelle tammikuussa ja uudeksi asukasisännöitsijäksi valittu Armi Leivonen on vastikään aloittanut tutustumisen uuteen työpaikkaansa.

Suomen kieli ja kulttuuri innostavana haasteena
Turvapaikan hakijat Heinolassa haluavat päästä sisälle suomalaiseen yhteiskuntaan mahdollisimman nopeasti. Oikopolkuja ei ole, mutta kielen ja kulttuurin omaksuminen vie siinä isoin harppauksin eteenpäin.

Joulun aika 2015
Jyränkölästä löytyy taas monipuolinen ohjelmallinen ja ruokaisakin kattaus tarjontaa adventtiaikaan.


Tuttavantuvan vapaaehtoistyö on ystävyyttä
”Tämä ei ole työtä, tämä on ystävyyttä.” Näin tiivistää vapaaehtoistyöntekijä Tuula ’Tuikku’ Heinonen suhdettaan asiakkaaseensa, palvelutalossa asuvaan Annikki Paukkuun.

 Monipuolista oppimista
Puolasta kotoisin oleva kuvataiteen maisteri Radek Karkulowski opastaa Heinolan kuvataidekoulussa nuoria ja innokkaita taiteilijanalkuja kuvataiteen saloihin.

Tero on monessa mukana
Ravintolakokin koulutuksen käynyt ja lähes koko 1980-luvun ravintolatöitä paiskinut Tero Ijäs palasi alkuperäiseen ammattiinsa reilu vuosi sitten aloitettuaan Jyränkölässä ravintolapäällikkönä.

Kesti uudistuu historiaa kunnioittaen
Tällaisessa kohteessa tärkeintä on toiminnallisuus’’, vastaa sisustusarkkitehti Susanna Halla Hallaus Oy:stä kysymykseen Kestin remontin suunnittelun lähtökohdista.

Asiakas keskiössä ei voi mennä pahasti pieleen
Jyränkölän VirtaaTyöstä-projektiohjaaja Teemu Rantala etsii välityömarkkinatyöpaikkoja kaupungin eri hallintokunnista luovasti ja innovatiivisesti yhteistyössä kaupungin esimiesten kanssa.

Mediapaja voittaa autopuolen öljyt
Lasse Anttila kertoo tehneensä Mediapajalla puolen vuoden ajan taiteellisia juttua: graffiteja, logoja, valokuvausta ja videoita.


Koodausta & unelmavalmennusta Uraanissa
Jyränkölän Uraani-hankkeen tiloissa tutustui 10.-11.4.2015 joukko naisia koodaukseen. Naiset ja koodaus – kuinka ja miksi ihmeessä?


"Elämässä parasta on ihan tavallinen arki"
Jyränkölän vapaaehtoistyön johtaja Teija Naakka ehtii kiireistään huolimatta istahtaa hetkeksi alas Tuttavantuvan toimistolla. "Olen todella kiitollinen työstäni. Haluan auttaa ja palvella ihmisiä."

Koirakaveri Ruby on kaikkien ystävä
Kun Ruby tulee, kaikki muu keskeytyy. Ensin mummi saa silittää ja sitten kaikki muut vuorotellen. Ruby on ystävystynyt jokaisen asukkaan kanssa.


Joukkuepelaaja etsii uusia polkuja
Jyränkölän toimitusjohtaja Kari Hahl on kiskonut päälle jääkiekkovermeet ja odottelee treenien alkamista. Jäälle pääsy polttelee jo. On tiistai-ilta ja kello kymmenen Heinolan jäähallissa.

Vapaaehtoistyössä välittäminen tiivistyy
Jyränkölän Setlementti on pyörittänyt vapaaehtoistoimintaa vapaaehtois- ja järjestötyönkeskus Tuttavantuvan kautta jo vuodesta 1992.


Kansanedustajat: Jyränkölän malli on esimerkillinen
Hämäläiset kansanedustajat Sanni Grahn-Laasonen ja Kalle Jokinen pitävät Jyränkölän palvelutalojen mallia juuri sellaisena, millainen palvelutalon pitääkin olla.

Parasta: saa olla ihmisten kanssa
Lähihoitaja tekee hoitotyötä huolehtien vanhusten perustarpeista: avustaa peseytymisessä ja ruokailuissa, jakaa lääkkeitä sekä järjestää virikkeellisyyttä.

"Minulle annettiin melkoinen leiviskä"
”Kaksikymmentä vuotta on mennyt. Nyt voin katsoa taaksekin päin, mitä olen saanut aikaan tai mitä tekisin toisin.” sanoo Jyränkölän hoivapalvelujohtaja Kirsti Rantala.

Jyränkölän saattohoito palkittiin
Jyränkölän palkittua saattohoitomallia alettiin kehittää vuosisadan vaihteessa, kun vanhusten hoitotyötä alettiin tutkia asiakaslähtöisemmin.


Jyränkölän palvelutalotoiminta täytti 20 vuotta
Jyränkölän palvelutalotoiminta juhli lokakuun 10. päivänä 20-vuotista historiaansa. Jyränkölän juhlasali oli täynnä juhlijoita.


Pääministeri Stubb vieraili Jyränkölässä - ja vaikuttui
Pääministeri Alexander Stubb vieraili Jyränkölässä marraskuun alussa. "Tämä on parasta mahdollista kolmatta sektoria", hän sanoi tutustuessaan Jyränkölän toimintaan.

Jyränkölän Setlementin vuosikymmenet
Heinolassa pidettiin keväällä 1944 väenkokous, joka päätti järjestää Heinolan työväenopetuksen ja varhaisnuorisotyön työkeskusajatuksen pohjalta

Liikunnan pitää olla hauskaa
Syksy tuo Heinolan kansalaisopistoon uusia tuntiopettajia. Yksi heistä on Vierumäellä opiskeleva Sofia Hako, jonka mielestä liikunnan pitää ehdottomasti olla hauskaa.

Toini Laitinen, Kultakerho Grand Old Lady
Jyränkölän juhlasali on täynnä viimeistä paikkaa myöten. Alkamassa on Kultakerho, 63 vuotta toiminut Jyränkölän vanhin kerho. Toini Laitinen on vetänyt kerhoa 55 vuotta.